äänikeeli

Ingrian

Etymology

From ääni (“sound”) +‎ keeli (“language”).

Pronunciation
  • (Soikkola) IPA(key): /ˈæːniˌkeːli/
  • Hyphenation: ää‧ni‧kee‧li

Noun

äänikeeli (genitive äänikeelen, partitive äänikeeltä)

  1. The spoken part of a language.
    • 1936, V. I. Junus, Iƶoran Keelen Grammatikka‎, Leningrad: Riikin Ucebno-pedagogiceskoi Izdateljstva, page 7:
      Keelen ääniks saotaa samoi prostoimpia äänikeelen ossia, kumpia tavallisest ennää ei saa jakkaa eri osiks.
      A language's sounds is what the most simple parts of a spoken language is called, which usually cannot be further divided into different parts.

Declension
Declension of äänikeeli (type 5/keeli, no gradation)
singular plural
nominative äänikeeli äänikeelet
genitive äänikeelen äänikeeliin
partitive äänikeeltä, äänikeelt äänikeeliä
illative äänikeelee äänikeelii
inessive äänikeelees äänikeeliis
elative äänikeelest äänikeelist
allative äänikeelelle äänikeelille
adessive äänikeeleel äänikeeliil
ablative äänikeelelt äänikeelilt
translative äänikeeleks äänikeeliks
essive äänikeelennä, äänikeeleen äänikeelinnä, äänikeeliin
exessive1) äänikeelent äänikeelint
1) obsolete
*) the accusative corresponds with either the genitive (sg) or nominative (pl)
**) the comitative is formed by adding the suffix -ka? or -kä? to the genitive.
This article is issued from Wiktionary. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.