kuulua

From Proto-Finnic *kuuludak. Equivalent to kuulla +‎ -ua (passive aspect). According to Hakulinen, the abstract meanings "to belong; to concern" are a semantic loan from Swedish höra, tillhöra, itself a semantic loan from Middle High German hœrec (“obedient; (literally) one who hears”) (see German hörig, gehören for more).[1]

• IPA^(key): /ˈkuːluɑˣ/, [ˈkuːluɑ(ʔ)]
• Rhymes: -uːluɑ
• Syllabification^(key): kuu‧lu‧a

kuulua (intransitive)

1. to be heard/audible

   Tämän talon seinät ovat niin ohuet, että naapurin riidat kuuluvat olohuoneessamme.

   The walls of this house are so thin that neighbours' quarreling is audible in our living room.

   Kuuluuko nyt?

   Can you hear me now?

2. to be said

   Hän kuuluu olevan rikas.

   He is said to be rich.

3. used to refer to the state of one's life or affairs

   Mitä kuuluu? -Kiitos, minulle kuuluu hyvää.

   How are you? -I am fine, thank you.

4. to belong (to = allative) (showing ownership or location)

   Tämä järvi kuuluu minulle.

   This lake belongs to me.

   Se patsas kuuluu ikkunalaudalle.

   That statue belongs on the windowsill.

5. to belong (to = illative) (to be member of)

   Kuulun vapaaehtoiseen palokuntaan.

   I belong to a voluntary fire brigade.

6. (impersonal + genitive) to be supposed to, to have to, to be necessary, to behove (+ first infinitive)

   Sinun kuuluu tehdä se näin.

   You are supposed to do it like this.

7. to concern, to be someone's business (+ allative)

   Miten tämä sinulle kuuluu?

   How does this concern you?

   Hän kysyi, mistä puhuin Samin kanssa. Sanoin, että se ei kuulu hänelle.

   He asked what I was talking to Sam about. I told him it was none of his business.

• kuulla
• kuulo

From Proto-Finnic *kuuludak, equivalent to kuulla (“to hear”) +‎ -ua. Cognates include Finnish kuulua and Estonian kuuluda.

The sense "to belong" may semantically be related to Swedish höra till (“to belong”, literally “to hear towards”). A similar sense has developed also in other Finnic languages.

• (Ala-Laukaa) IPA^(key): /ˈkuːluɑ/, [ˈkuːɫo̞]
• (Soikkola) IPA^(key): /ˈkuːluɑ/, [ˈkuːɫuɑ]
• Rhymes: -uːlu, -uːluɑ
• Hyphenation: kuu‧lu‧a

kuulua

1. (intransitive) to be heard
   • 1936, N. A. Iljin and V. I. Junus, Bukvari iƶoroin șkouluja vart, Leningrad: Riikin Ucebno-pedagogiceskoi Izdateljstva, page 43:

     Yhest koist läätää, kuuluu toisees kois.

     One speaks from one house, one's heard in the other house.

   • 1936, L. G. Terehova; V. G. Erdeli, Mihailov and P. I. Maksimov, transl., Geografia: oppikirja iƶoroin alkușkoulun kolmatta klaassaa vart (ensimäine osa), Leningrad: Riikin Ucebno-Pedagogiceskoi Izdateljstva, page 5:

     Äkkistää etähääl kuului koiran haukkumiin, näyttiis metsävahti.

     Suddenly from afar sounded a dog's barking, the forest ranger appeared.

2. (intransitive) to seem, appear
3. (intransitive + illative) to belong (to)
   • 1936, V. I. Junus, Iƶoran Keelen Grammatikka‎, Leningrad: Riikin Ucebno-pedagogiceskoi Izdateljstva, page 3:

     Iƶorat laatiit kansan, kumpa keelen poolest kuuluu läns-fenniläisiin kansoin gruppaa ja sil viisii i iƶoroin keeli kuuluu läns-fenniläisee keelisisteemaa.

     The Ingrians make up a people, that based on their language belongs to the group of Finnic peoples and as such the language of Ingrians also belongs to the Finnic language family.

• Ruben E. Nirvi (1971) Inkeroismurteiden Sanakirja, Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, page 226

From Proto-Finnic *kuuludak.

• (Luutsa, Liivtšülä) IPA^(key): /ˈkuːluɑ̯/, [ˈkuːɫuɑ̯]
• Rhymes: -uːluɑ̯
• Hyphenation: kuu‧lua

kuulua

1. (intransitive) to be audible or heard

• V. Hallap, E. Adler, S. Grünberg, M. Leppik (2012), “kuulua”, in Vadja keele sõnaraamat [A dictionary of the Votic language], 2 edition, Tallinn